Tilitoimisto Aarnio 50 vuotta 1960-2010


 

Tilitoimisto Aarnio 50 vuotta

     
  Kesäkuussa 2010 Tilitoimisto Aarnio Oy täytti 50 vuotta. Tilitoimisto on ollut Aarnion suvun omistuksessa alusta alkaen. Tilitoimiston toiminta alkoi kun Seppo Aarnio työskenteli vielä päivisin verotoimistossa. Hän teki veroilmoituksia iltaisin sekä viikonloppuisin äitinsä omistaman kauppaliikkeen takahuoneessa Nummen kaupunginosassa Turussa. Aarnio keräsi työkokemusta ja perusti 12 vuoden verotoimistotuntemuksella 30-vuotiaana ensimmäisen tilitoimistonsa Linnankatu 13:sta. 1970-luvun alussa tilitoimisto siirtyi Aurakatu 5:een, jossa se toimi 30 vuotta. Vuonna 2000 yhtiö muutti uusiin tiloihin Kauppiaskatu 9:n. Nykyisin Tilitoimisto Aarnio Oy:n hallituksen puheenjohtajana toimii Seppo Aarnion poika Matti Aarnio, joka perheineen omistaa yrityksen koko osakekannan.

Työtavat ja tekniikka ovat muuttuneet paljon vuosien saatossa. Järjestelmät ovat kehittyneet ja monipuolistuneet. Tämä on mahdollistanut yhä suurempien asiakkaiden hankinnan ja heidän taloushallintonsa hoidon. Asiakasyritys ja tilitoimisto käyttävät samaa, tehtävien tehokkaan jakamisen mahdollistavaa ja tarkoitukseen suunniteltua uuden sukupolven taloushallintopalvelua, mikä poistaa päällekkäisen työn. Tässä säästyy sekä yrityksen, että tilitoimiston kustannukset.

 

Vanha kirjoituskone kertoo historiasta

Tilitoimisto Aarnion perustaja Seppo Aarnio osti tämän kirjoituskoneen vuonna 1946 osamaksulla 250 mk:n hintaisena. Hänen ensimmäiset työnsä kirjoituskoneella olivat Maskun kihlakunnan henkikirjojen puhtaaksikirjoituksia. Sen jälkeen vuosien mittaan koneella kirjoitettiin tuhansien turkulaisten veroilmoitukset, joista syntyi pääomaa Tilitoimisto Aarnion perustamiselle. Nyt saamme ihaillla jo eläkkeelle siirtynyttä Amerikassa 05.04.1910 patentoitua Underwood-kirjoituskonetta No.3.


         


 

Juhlavuoden lahja asiakkaillemme:
Perusta yritys, palkkiot lasten hyväksi

Juhlavuoden loppuun asti nykyisille ja uusille asiakkaille perustetaan yrityksiä hinnalla jonka asiakas saa itse päättää. Kaikki perustamispalkkiot ja huomionosoitukset luovutetaan TYKS:n lastenosastolle vuoden lopussa.

Ota yhteyttä taloushallinnon asiantuntijaan! 

 
     
 
     
 

PerustaYritys.fi

Suomen Yrityskaupat

Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen

 

Tilitoimisto Aarnio Oy | Kauppiaskatu 9 b A 11, 20100 TURKU | Puh. (02) 478 4300, Fax. (02) 478 4333 | info@aarnio.fi

Netello.com